Hyppää sisältöön

Karkkilan KULTTUURILOIKKA näyttää ennakkoluulottomasti esimerkkiä kulttuurikasvatussuunnitelmista

Jättimäisiä loikkia kaupungintalon käytävillä, lyhytelokuvia, marionettinukkeja, vanhan ajan pihapelejä, tilataideteoksia – mitä kaikkea kulttuuri tarkoittaakaan? Mitä kummaa on taide?

Karkkilan kaupunki kutsuu kaikki karkkilalaiset esi- ja perusopetuksen lapset KULTTUURILOIKKAtapahtumaan Karkkilan teollisuushistorian sydämeen, Högforsin ruukkimiljööseen 12.–13.10. Neljässäkymmenessä toimintapisteessä kulttuurin eri ilmiöitä tutkitaan ja koetaan erityisesti itse tekemällä ja osallistumalla. KULTTUURILOIKKA tavoittaa kahden päivän aikana yli 1000 karkkilalaislasta.

KULTTUURILOIKAN tavoitteena on innostaa lapsia pohtimaan kulttuuri-identiteettiin liittyviä kysymyksiä sekä kerätä talteen ajatuksia ja toiveita. Tapahtuma osallistaa lapset toiminnan kautta Karkkilan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman laatimiseen. Suunnitelma valmistuu keväällä 2023.

Kulttuuria lähestytään KULTTUURILOIKASSA ennakkoluulottomasti ja monialaisesti. Lapset pääsevät eri taiteen alojen työpajojen lisäksi tutustumaan rap-artisti Palefacen, valokuvataiteilija Nelli Palomäen ja kuvataiteilija Juhana Moisanderin työhön sekä tapaamaan taiteilijoita. Lastenkulttuurin valtionpalkittu nukketaiteilija Aapo Repo tuo paikalle jättimarionettinukkensa, jota lapset pääsevät kokeilemaan.

Tapahtumassa korostuvat myös paikalliset erityispiirteet. Museovierailun lisäksi valurinvaimo Öhmanska opastaa vanhan ajan pihaleikkeihin ja välillä ukulelekin soi. Loikka-pajassa kaikkein pienimmät lapset saavat luvan kanssa loikkia kaupungintalon pitkiä käytäviä ja kurkkia kaupungin työntekijöiden huoneisiin. Mitä oikein kuuluu paikkatietoinsinöörin työhön, ja mitä tekemistä sillä on kaupunkikulttuurin kanssa?

Karkkilan kaupunki on mukana Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämishankkeessa, joka tarjoaa kunnille apua, neuvoja ja inspiraatiota kulttuurikasvatussuunnitelmien laatimisprosessin tueksi koulutuksien, webinaarien ja materiaalien muodossa. Lastenkulttuurin kentällä toteutettujen hankkeiden lopputuloksena on viimeisen vuoden aikana syntynyt jopa yli 80 uutta kulttuurikasvatussuunnitelmaa ympäri Suomen. Hankkeissa syntyneiden suunnitelmien myötä jopa 83 prosentissa Suomen kunnista on vuoden loppuun mennessä käytössä kulttuurikasvatussuunnitelma, jolla tuetaan lasten ja nuorten kulttuuristen oikeuksien toteutumista.

Kansainvälistäkin tunnustusta saaneet kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat keino tarjota lapsille ja nuorille taidetta ja kulttuuria osana koulupäivää kullekin ikäluokalle sopivalla tavalla. Kulttuurikasvatussuunnitelma mahdollistaa lapsille ja nuorille pääsyn taidelaitoksiin, eri taidemuotoihin sekä oman kunnan kulttuuriperintöön. Se yhdistää paikallisen opetussuunnitelman tavoitteet, kunnan kulttuuriperinnön sekä kulttuuritarjonnan systemaattiseksi kokonaisuudeksi. Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoisen mahdollisuuden kokea taidetta ja osallistua monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin.


Lisätiedot:

Mari Rautiainen, kulttuurisihteeri, Karkkilan kaupunki
mari.rautiainen@karkkila.fi, 044 4675 452

Eeva Laitinen, projektikoordinaattori, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
eeva.laitinen@lastenkulttuuri.fi, 044 2690512

Tiedotteen valokuva: Tomi Wahlroos

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.