Terveisiä kulttuurikasvatussuunnitelmien maailmasta! Kesäkuuhun mennessä olen saanut avustaa tasan viidenkymmenen kunnan suunnitelmien teossa. Paljon näiden viidenkymmenen kunnan kanssa on pohdittu ja mietitty, ja jotain siitä kaikesta minua pyydettiin kertomaan.
1) Rakenteet
Tuntuu siltä että omissa kunnissani, jotka ovat järjestäen pieniä, nimenomaan rakenteiden tekeminen, vakauttaminen ja uudistaminen on kulttuurikasvatussuunnitelmien tärkein tehtävä. Kaikki me tiedämme millaista sillisalaattia ja sirpaletta kuntien kulttuurielämä on: aina liian vähän rahaa, liian vähän työvuosia, liikaa tekemistä. Nyt, kun kuntien kulttuuritoimi, oppilatokset, yksittäiset osaajat sekä koulut, kirjasto ja päiväkodit ovat KOPS-palavereissa (joskus ensimmäistä kertaa koskaan) oikeasti kokoontuneet miettimään mitä kaikkea omassa kunnassa tehdään, on syntynyt monta ahaa-elämystä. Äkkiä löytyy yhteisöllisyys, keksitään uusia ideoita, ihmiset lähtevät palaverista iloisesti vilkutellen ja nauraen. Tähtihetkiä, juuri nämä.
2) Hidasta, selitä, toista, kertaa, ennakoi… ja kuuntele.
Kiire. Se on kaikkialla, ja etenkin juuri siinä maailmassa jonne kopsit viedään. Opettajat ja vakan väki ovat jo ennestään äärimmilleen venytettyjä. Pelätään sitä mitä kaikkea tulee jo olemassaolevan päälle, velvoitettuja asioita on liikaa, ei jakseta enempää. Niinpä lähes jokaisessa paikassa pitää aloittaa puhaltamalla syvään vaikka olisi kuinka kiire. Kulttuurikasvatussuunnitelma tehdään sellaiseksi että sen avulla voidaan vuosia eteenpäin vain merkitä asioita etukäteen kalenteriin: toteuttajien kanssa tehdään useamman vuoden sopimukset, päätetään että kops-vuosi käydään aina syksyn vesopäivissä läpi, kirjoitetaan selkeästi auki ne muutamat asiat jotka jäävät opetushenkilökunnan harteille ja muutoin hoidetaan asiat niin, että ammattilaiset tulevat paikalle liidaamaan itse työpajat tai esitykset.
3) Ja sitten toimeksi: tee ja laajenna!
Olen saanut paljon kiitosta siitä että pakotan asiat tapahtumaan, pidän kiinni dedlineista ja pusken asioita eteenpäin. Juuri jämäkkyyttä koskevasta runsaasta positiivisesta palautteesta päätellen tiukka dedlineajattelu on jotain, joka kulttuurialalla on tietyllä lailla hukassa (mikä osaltaan aiheuttaa lisää kaaosta). Mitä asialle voisi tehdä?
Laajenna. Tärkein oppi joka tänä vuonna pienissä kunnissa toimiessa tuli, oli ajatus siitä mitä kaikkea kulttuurikasvatussuunnitelmalla voi tehdä. Äkkiä on syntynyt yrityskummirenkaita, lasten kokonaisuuksia on kirjoitettu tapahtumaan koulun/päiväkodin sijasta vaikka palvelutalossa, on monistettu kokonaisuuksia esim. työttömien työpajatoiminnan puolelle, otettu mukaa etsivää nuorisotyötä, liitetty KOPS osaltaan hyvinvointisuunnitelmaan tai toisinpäin.
Oikeasti monessa pienessä kunnassa KOPS onkin äkkiä kaikkien yhteinen ponnistus, sellainen jota onkin ajamassa sekä kaupunginjohtaja, päiväkodin työntekijä että kunnan putkifirma. Juttu, josta ollaan ylpeitä: meidän kunnassa onkin kaikkea tätä!
Sitä euforiaa jota kouluttaja kokee sujuvassa palaverissa, ei voi kuvata sanoilla. Kun kymmenen ihmistä eri aloilta tuijottaa samaa KOPS-paperin pohjaa, ja simsalabim, lamppu syttyy: Ai tätä sä tarkoitit! No nyt me ymmärretään! Äkkiä sitä voi itse vain istua ja kirjata ylös mitä kaikkea yhteistyötä ja konkretiaa alkaa kummuta. Upeaa.
Kiitos kaikille sitkeille, avarakatseisille, rohkeille ja innostaville yhteistyöhatoilleni, kaikille niille joita olen vuoden aikana tavannut! Olette ihania – jatketaan!
Kirjoittaja
Henna Leisiö, koulutuspalveluiden johtaja
Kulttuuriosuuskunta Uulu
