Hyppää sisältöön

Savonlinnan kulttuuripolku

Asukasluku: 32 662

Savonlinnan peruskoulujen kulttuuripolku

Toimijat: Kulttuuripolun sisällöstä sovitaan Koulut ja kulttuuri -yhteistyöryhmässä (KOKU), ylläpitovastuu on kulttuuritoimenjohtajalla.

Sisältö: Kulttuuripolun kautta jokainen peruskoululainen käy vuosittain jossakin kulttuurilaitoksessa tai osallistuu johonkin kulttuuritapahtumaan tai pääsee muulla tavoin osalliseksi taiteesta ja kulttuurista. Osa toiminnoista toistuu tiettyinä kouluvuosina ja osa on kertaluonteisia. Kulttuuripolkuun liittyvien vierailujen ja tapahtumien sisällöt niveltyvät perusopetuksen opetussuunnitelman sisältöihin.

Kohderyhmä: Esi- ja perusopetus (1.–9.)

Savonlinnan peruskoulujen kulttuuripolku

Historiaa: Koulujen kulttuurivastaavat valittiin 2005 ja samalla perustettiin Koulut ja kulttuuri -yhteistyöryhmä eli KOKU. Työryhmän jäsenistä puolet on opettajia ja puolet kulttuuripalveluiden tuottajia.

Kulttuuripolun suunnittelu käynnistyi Savonlinnan Normaalikoulun esimerkillä. Kulttuuripolku haluttiin kaikkia kouluja koskevaksi. Asiaa valmisteltiin KOKU-työryhmässä ja opetuspäällikön kanssa.

Toimintaa oli runsaasti jo aikaisemminkin, ja se liitettiin osaksi kulttuuripolkua. Toiminta käynnistyi keväällä 2011. Kulttuuripolku on minimi, joka tarjotaan kaikille oppilaille ja sen rinnalla koulujen omat kulttuuritapahtumat jatkuvat entiseen tapaan.

Kunta: Savonlinna

Asukasluku: 32 662

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.