Hyppää sisältöön

Salon kaupunki: Kulttuurikasvatussuunnitelma Nappula

Kulttuuriopetussuunnitelman tai –polun nimi: Kulttuurikasvatussuunnitelma Nappula

Toimijat: Salon kaupungin yleiset kulttuuripalvelut koordinoi, työryhmässä mukana perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, kansalaisopiston, museopalveluiden, kirjastopalveluiden, sekä musiikkiopiston edustus.

Lyhyt esittely: Salon varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppilaille suunnattu kulttuurikasvatussuunnitelma Nappula vie lapset ja nuoret matkalle kulttuurin ja taiteen maailmaan. Jokaiselle ikä- ja luokkatasolle on tarjolla säännöllisiä kulttuurikasvatussisältöjä. Sivulla www.salo.fi/nappula voit tutustua tarjontaan ikä- ja luokkakohtaisesti. Sivustolla on myös tarjolla ohjeet opettajille ja ohjaajille sekä lisätiedot lukuvuoden ohjelmasta ja aikatauluista ikäluokittain.

Kohderyhmä: Varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen oppilaat

Lyhyt historia: Salon kulttuurikasvatussuunnitelman laatimista varten koottiin vuonna 2020 moniammatillinen työryhmä, joka on vastannut suunnitelman laatimisesta. Suunnitelman kehittämistä jatketaan edelleen saman työryhmän toimesta. Suunnitteluvaiheen aikana suunnitelmaa työstettiin myös taiteenalakohtaisissa pientyöryhmissä, jotka kokoontuivat 2-3 kertaa/ryhmä. Näissä pientyöryhmissä on ollut sekä kulttuuripalvelujen tuottajia ja taiteen ammattilaisia että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisia. Keväällä 2021 esiteltiin pilottivaiheen suunnitelma ja samalla julkistettiin nimikilpailu. Nimikilpailun voitti ehdotus Nappula, joka pohjaa salossa sijainneeseen Osakeyhtiö Koulukalustoon, jonka lempinimi Salossa oli Nappula. Lukuvuosi 2021-22 on suunnitelman pilottivuosi

Salon kulttuurikasvatussuunnitelma Nappula: www.salo.fi/nappula

Kunta: Salon kaupunki

Asukasluku: 51 383 (31.10.2021)

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.