Hyppää sisältöön

Sallan kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma

Sallan kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma (KOPS) on valmistunut yhteistyössä Kulttuuriosuuskunta Uulun kanssa ja kunnanvaltuusto on hyväksynyt suunnitelman 26.9.2022.

Kulttuurikasvatussuunnitelmat perustuvat lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta. Kulttuurikasvatussuunnitelma on vuosittain toistuva, etukäteen budjetoitu kokonaisuus, jossa kullekin kunnan toivomalle ikäryhmälle taataan halutunlainen taide- ja kulttuurikasvatus. Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa tietoa asuinkunnan historiasta, käytännöistä, merkkihenkilöistä ja jo olemassa olevasta tarjonnasta, samalla kun antaa osallistujille mahdollisuuden avartaa maailmankatsomustaan sekä käyttää älyään ja luovuuttaan.

Mitä hyötyä kulttuurikasvatussuunnitelmasta on?

YHDENVERTAISUUS

Kulttuurikasvatussuunnitelma on valtuuston hyväksytty ja budjettiin pysyvästi laitettu, jolloin perheen asuinpaikka, varallisuus tai mielenkiinnon kohteet eivät vaikuta siihen, pääseekö lapsi osaksi taide- ja kulttuurituokioita.

SAAVUTETTAVUUS

KOPS takaa sen, että eritykset ja ammattitaiteilijoiden sekä kulttuurikasvattajien vierailut eivät ole vain suurten kaupunkien yksinoikeus.

KUNNAN ELINVOIMAISUUS, YHTEISÖLLISYYS JA TYÖLLISTÄVÄ VAIKUTUS

Laadittu KOPS osoittaa, että kunnassa arvostetaan taidetta ja kulttuuria. Kunta ymmärtää sen vaikutuksen ihmisen hyvinvointiin ja työllistymiseen. Kaikki kunnan asukkaat oppivat tuntemaan oman alueen taiteilijat ja taidelaitoksen.

KUNNAN BRÄNDI

Suunnitelmassa on otettu huomioon brändin mukaiset vuosittaiset luontokohteet eri luokka-asteilla. Museo on mukana paikallisuuden esittelemisessä ja kirjastolla on oma suunnitelma kaiken ikäisille.

LASTEN TUNNE- JA ESIINTYMISTAIDOT SEKÄ MONIPUOLINEN MAAILMANKATSOMUS

KOPS:in sisältöjen avulla voidaan tuoda esille omaa luovuutta ja heittäytymistä uuteen: positiivisen minäkuvan ja onnistumisen kokemuksien saaminen on tärkeää nykymaailmassa. Tämä on mahdollista eri taiteenalojen ammattilaisten avulla.

Kunta: Salla

Asukasluku: 3416

Tutustu suunnitelmaan

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.