Hyppää sisältöön

Puumalan kulttuurikasvatussuunnitelma

Suunnitelman alussa on kerrottu, mikä kulttuurikasvatussuunnitelma on ja mitä hyötyä siitä on.

1. Suunnitelman perustaso:

Joka lukuvuosi keskitytään kahteen taiteenalaan, toiseen syyslukukautena ja toiseen kevätlukukautena

Taiteenalat: sanataide/kirjallisuus, draama/nukketeatteri/soveltava teatteri, kädentaidot/muotoilu, musiikki, elokuvakasvatus/mediataide, tanssitaide, ympäristötaide/arkkitehtuuri, kuvataide/valokuvataide/kuvanveisto, sirkus.

Työpajoissa ja käyntikohteissa pääsee tekemään paljon itse ja tutustumaan kattavasti eri taiteenaloihin.
Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen osalta on kirjoitettu auki aihealueita, käyntikohteita sekä kunnan historiaan liittyneitä henkilöitä, joiden kautta taiteenalaa voi eri ikäisillä käsitellä.

2. Kakkostalo – esittävät taiteet

Puumalassa on vakiintuneita käytäntöjä esittävän taiteen puolella, joihin eri ikäluokat voivat käydä tutustumassa.
Kiertue-esityksiä paikan päälle tuotetaan vuosittain.

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen lisäksi taiteenalan toteuttajat vierailevat myös mahdollisuuksien mukaan nuorisotalolla, palvelutaloilla, työyhteisöissä sekä esiintyvät kaikille kuntalaisille tarkoitetuissa tapahtumissa.

Opettajia, kerhojen ohjaajia, palvelutalojen virikeohjaajia ja/tai muita kiinnostuneita varten järjestetään heti syys- ja kevätlukukauden alussa teemataiteenalasta koulutus, jossa käydään läpi erilaisia vinkkejä siihen, mitä kaikkea ko. taiteenalan kentältä voisi toteuttaa.

Kunta: Puumala

Asukasluku: 2119

Tutustu suunnitelmaan

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.