Hyppää sisältöön

Orimattilan perusopetuksen kulttuurikasvatusohjelma

Asukasluku: 15 882

Orimattilan kaupungin peruskoulujen kulttuurikasvatusohjelma

Toimijat: Orimattilan kaupungin perusopetus ja kulttuuripalvelut ovat laatineet yhteistyössä peruskoulujen kulttuurikasvatusohjelman.

Sisältö: Kulttuurikasvatusohjelman tavoitteena on, että jokainen koululainen käy vähintään kerran vuodessa kulttuuritilaisuudessa tai tutustuu kulttuurikohteeseen. Kouluille ohjelma tarjoaa opetussuunnitelmaa toteuttavan kokonaisuuden. Jokainen oppilas saa tasa-arvoisen mahdollisuuden tutustua kulttuurin eri osa-alueisiin. Lisäksi opettajat saavat materiaalia käytettäväksi vierailuun valmistautumisessa, vierailun aikana ja kulttuurikokemuksen käsittelyssä. Kulttuurikasvatusohjelman mukaiset tutustumiskäynnit ovat maksuttomia.

Orimattilan kaupungin esiopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelma sisältää ehdotuksia, vinkkejä ja linkkejä esiopetusyksiköiden toiminnan suunnitteluun. Kulttuurikasvatussuunnitelmassa, samoin kuin esiopetussuunnitelmassa, on kuitenkin myös kirjattuja tavoitteita.

Kohderyhmä: perusopetus ja esiopetus

Orimattilan perusopetuksen kulttuurikasvatusohjelma

Kunta: Orimattila

Asukasluku: 15 882

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.