Suunnitelma perustuu paikalliseen opetussuunnitelmaan ja sen toteuttamiseen, ja se laaditaan yhteistyössä kulttuuritoimen ja opetustoimen kanssa. Kulttuurikasvatussuunnitelman sisällössä hyödynnetään paikallisia kulttuuritoimijoita ja kunnan resursseja. Suunnitelma esittelee valmiita kokonaisuuksia, joilla tuetaan kulttuurikasvatusta ala- ja yläkoulujen oppitunneilla tai koulujen retkillä. Kulttuuri-kasvatussuunnitelmassa huomioidaan myös kunnan oma historia ja kulttuuriperintö.
Kulttuurikasvatussuunnitelman tavoitteina on tehdä kulttuuri- ja taidesisällöistä luonnollinen osa jokapäiväistä opetusta peruskouluissa ja lisätä tasa-arvoisuutta lasten kulttuurin kokemisessa ja toteuttamisessa, myös opetusyksiköiden kesken. Tavoitteena on, että perusopetuksen päättävällä oppilaalla on käsitys useista eri kulttuurin muodoista ja paikallisista kulttuuritoimijoista ja kulttuurin kentällä kokeminen olisi jatkossa luontaista. Tavoitteena on myös oppilaalle mahdollinen luontainen jatkumo Kyrönmaan lukion kulttuurilinjalle siirtymiseen.
Suunnitelman kohderyhmänä ovat Isonkyrön peruskoululuokat 0-9.
Kunta: Isokyrö
Asukasluku: 4 407