Tässä raportissa tarkastellaan Suomen lastenkulttuuriliiton toteuttaman kulttuurikasvatussuunnitelmien kuntakyselyn tuloksia. Kyselyllä kartoitettiin olemassa olevien suunnitelmien koordinaatiota, budjetointia, sisältöjä sekä kuntien mahdollisia avuntarpeita. Lisäksi kyselyllä selvitettiin suunnitelman puuttumisen tai puutteellisen toteutumisen taustalla vaikuttavia syitä. Kysely oli sarjassaan viides vuosittainen tiedonkeruu.
Vuosittainen kunnille suunnattu kysely kulttuurikasvatussuunnitelmista toteutettiin 9.2.-4.3. Kyselylomake lähetettiin sähköisesti kaikkiin Suomen kuntiin molemmilla kotimaisilla kielillä. Vastausaikana Suomen lastenkulttuuriliiton verkossa toteuttamaan kyselyyn saatiin yhteensä 185 vastausta. Kyselyvastaukset vahvistavat jo aiempien vuosien tulosten tapaan käsitystä siitä, että kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat kunnissa vakiintunut osa kasvatuksen ja kulttuuripalveluiden yhteistyötä.
Kyselyn 185 vastaajaa edustivat yhteensä 165 eri kuntaa. Näistä 135 kuntaa kertoi, että niillä on kulttuurikasvatussuunnitelma, 26 ettei niillä ole suunnitelmaa ja neljä vastaajaa ei osannut sanoa.
Suunnitelmien ajantasaisuus ja koordinaatiovastuu
Kyselyyn vastanneista 185 vastaajasta 82 % kertoo, että heidän kunnassaan on kulttuurikasvatussuunnitelma (135 eri kuntaa). Seuraavaksi tarkastellaan niiden kuntien vastauksia, joilla suunnitelma on laadittu.
Kyselyn perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmat eivät ole kunnissa staattisia asiakirjoja, vaan niitä kehitetään aktiivisesti. Suurin osa (56 %) arvioin kunnan suunnitelman olevan ajan tasalla. 32 vastaajista kertoo suunnitelman olevan parhaillaan päivitettävänä tai valmisteilla. Tämä viittaa siihen, että monissa kunnissa kulttuurikasvatussuunnitelmaa tarkastellaan säännöllisesti ja sitä pyritään päivittämään vastaamaan muuttuvia toimintaympäristöjä, opetussuunnitelmia ja yhteistyörakenteita. Päivitystarpeet voivat liittyä esimerkiksi toiminnan laajentamiseen, yhteistyön vahvistamiseen tai koordinointirakenteiden selkeyttämiseen. Vain 4,5 % vastanneista arvioi, että kunnan suunnitelma ei ole ajan tasalla ja edellyttäisi kehittämistoimenpiteitä.
Kyselyssä selvitettiin suunnitelman koordinointivastuuta kysymällä kuka tai mikä taho vastaa kunnassanne kulttuurikasvatussuunnitelman koordinoimisesta. Vastauksia kysymykseen saatiin 128. Vastaukset osoittavat, että kulttuurikasvatussuunnitelmien koordinointimallit vaihtelevat kunnittain. Osassa kunnista (18 vastausta) kulttuurikasvatussuunnitelman koordinointi on nimetty yhden henkilön vastuulle, esimerkiksi kulttuurituottajalle, kulttuurikoordinaattorille tai opettajalle. Monissa kunnissa (52 vastausta) koordinointivastuu on osoitettu selkeästi yhdelle hallinnonalalle, useimmiten kulttuuripalveluille tai sivistystoimelle.
Kulttuurikasvatussuunnitelmien koordinointi on kunnissa usein poikkihallinnollista ja perustuu yhteistyöhön kulttuuripalveluiden, opetustoimen ja varhaiskasvatuksen välillä. Lähes puolessa saaduista vastauksista (58 kpl.) koordinointi kuvataan poikkihallinnolliseksi yhteistyöksi, jossa kulttuuripalvelut, koulutus, varhaiskasvatus ja usein myös kirjastot tai vapaa-aikapalvelut toimivat yhdessä.
Yksittäisistä vastauksista ilmeni, että suunnitelman koordinaatiosta vastaava taso on epäselvä. Useimmissa kunnissa koordinointivastuu on ainakin muodollisesti nimetty, mutta käytännössä koordinaatio on hajautunutta, projektiluontoista ja kiinni yksittäisten henkilöiden aktiivisuudesta.
Suunnitelmien resursointi
Kysely kartoitti toista vuotta suunnitelmien toteuttamiseen budjetoituja resursseja. Kysymykseen “Onko kulttuurikasvatussuunnitelman toteuttamiseen osoitettu vuosittainen määräraha kunnan talousarviossa?” saatiin kaikkiaan 135 vastausta. Seuraava tarkastelu koskee niitä kuntia, joissa kulttuurikasvatussuunnitelma on käytössä (82 % kaikista vastaajista).
Vastausten perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmien rahoitus perustuu kunnissa useimmiten olemassa oleviin toimialabudjetteihin. Yleisin rahoitusmalli on, että kustannukset katetaan useamman toimialan talousarvioista, näin ilmoitti 31 % vastaajista. Lisäksi 20 % kunnista kertoi rahoituksen sisältyvän yhden toimialan talousarvioon, useimmiten kulttuuri- tai sivistyspalveluihin. Tämä viittaa siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelman toteutus nähdään kunnissa luontevasti usean palvelualueen yhteisenä tehtävänä.
Erillinen kulttuurikasvatussuunnitelman toteuttamiseen osoitettu määräraha on selvästi harvinaisempi. Noin 13 % vastaajista kertoi, että suunnitelmalla on oma erillinen määräraha talousarviossa. Sen sijaan 17 % toteuttaa toimintaa ilman erikseen osoitettua määrärahaa osana perustoimintaa. Tämä viittaa siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelma kytkeytyy monin paikoin tiiviisti jo olemassa oleviin palveluihin, kuten kouluihin, kirjastoihin ja kulttuurilaitoksiin.
Osa kunnista hyödyntää myös ulkopuolista rahoitusta. Noin 11 % vastaajista kertoi toiminnan perustuvan pääosin hanke- tai avustusrahoitukseen, ja noin 7 % ilmoitti rahoituksen perustuvan useammaksi vuodeksi päätettyyn kehittämisrahaan.
Kokonaisuutena vastaukset viittaavat siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelma ei useimmissa kunnissa ole erillinen talousarviokohde, vaan rakentuu pääosin olemassa olevien palvelujen ja resurssien varaan. Tämä heijastaa myös suunnitelmien poikkihallinnollista luonnetta: toteutus kytkeytyy samanaikaisesti kulttuuripalveluihin, opetustoimeen, varhaiskasvatukseen ja usein myös kirjastopalveluihin.
Kysymykseen kulttuurikasvatussuunnitelman toteuttamiseen varatusta vuosittaisesta määrärahasta saatiin 124 avointa vastausta. Vastauksista käy ilmi, että määrärahojen suuruus vaihtelee kunnittain huomattavasti, eikä yksittäisten euromäärien vertailu anna kovin tarkkaa kuvaa toiminnan resursoinnista.
Avoimista vastauksista voidaan kuitenkin tunnistaa melko yhtenäinen kuva siitä, mihin määrärahoja käytetään. Useimmin mainittuja kustannuksia ovat oppilasryhmien kuljetukset kulttuurikohteisiin sekä taide- ja kulttuurisisältöjen hankinta, kuten esitykset, työpajat, taiteilijavierailut ja museokäynnit. Monissa kunnissa määrärahoilla katetaan myös kulttuurikasvatussuunnitelman koordinointiin ja tuotantoon liittyviä kuluja, kuten suunnittelua, viestintää ja yhteistyön organisointia. Vastauksissa korostuu myös yhteistyö paikallisten kulttuurilaitosten, taideoppilaitosten ja lastenkulttuurikeskusten kanssa.
Kokonaisuutena tarkasteltuna vastaukset viittaavat siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelmien toteutus rakentuu kunnissa useiden erilaisten resurssien varaan. Talousarvioon osoitetut määrärahat kattavat tyypillisesti vain osan toiminnasta, ja merkittävä osa toteutuksesta perustuu olemassa oleviin kulttuuri- ja sivistyspalveluihin sekä niiden henkilöstöresursseihin. Tämä korostaa kulttuurikasvatussuunnitelmien luonnetta yhteistyöhön ja olemassa oleviin palvelurakenteisiin nojaavana toimintamallina.
Suunnitelmien kattavuus
Kyselyn perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat yleisimmin käytössä perusopetuksessa. Luvut koskevat niitä kuntia, joissa kulttuurikasvatussuunnitelma on käytössä (n=135). Kaikki vastanneet kunnat ilmoittavat suunnitelman koskevan perusopetusta. Varhaiskasvatukseen suunnitelma ulottuu 64 % vastanneista ja esiopetukseen 81 % vastanneista. 97 % vastanneista ilmoitti, että suunnitelma koskee perusopetusta. Tämä osoittaa, että kulttuurikasvatusta pyritään rakentamaan osaksi lasten oppimisen ja kasvun polkua jo ennen koulun alkua. Sen sijaan toisella asteella kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat selvästi harvinaisempia. 36 % ilmoittaa suunnitelman koskevan lukiota ja vain 5 % ammatillista koulutusta.
Kyselyn perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmat tavoittavat kunnissa vuosittain merkittävän määrän lapsia ja nuoria. Vastanneissa kunnissa suunnitelmien piirissä on yhteensä arviolta noin 231 000 lasta ja nuorta vuodessa. Koska kysely kattaa noin puolet Suomen kunnista, voidaan tuloksen perusteella arvioida, että kulttuurikasvatussuunnitelmat tavoittavat valtakunnallisesti noin 400 000 – 450 000 lasta ja nuorta vuosittain.
Kuntakohtaiset osallistujamäärät vaihtelevat kuitenkin paljon. Tyypillisessä kunnassa kulttuurikasvatussuunnitelma tavoittaa vuosittain noin 700 lasta ja nuorta, mutta suurissa kaupungeissa osallistujamäärät nousevat useisiin tuhansiin. Erot selittyvät ennen kaikkea kuntakoolla sekä sillä, mille kouluasteille suunnitelma on suunnattu. Kunnissa, joissa kulttuurikasvatussuunnitelma kattaa varhaiskasvatuksen ja koko perusopetuksen, osallistujamäärät ovat luonnollisesti suurempia kuin kunnissa, joissa suunnitelma koskee vain yksittäisiä luokka-asteita.
Tulokset viittaavat siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelmat muodostavat Suomessa merkittävän rakenteen lasten ja nuorten kulttuuriosallistumiselle. Monissa kunnissa toiminta on järjestetty niin, että jokainen ikäluokka osallistuu vuosittain vähintään yhteen kulttuurikasvatussuunnitelman mukaiseen sisältöön.
Suunnitelmien sisällöt
Kysely selvitti myös kulttuurikasvatussuunnitelmien sisältöjä taiteenlajeittain, vierailukohteittain ja sisältötyypeittäin. Vastaajien oli mahdollista kuvata sisältöjä sekä valitsemalla valmiista vaihtoehdoista, että jättämällä avoimia vastauksia.
Kulttuurikasvatussuunnitelmien yleisin taiteenlaji on musiikki ja yleisimmät vierailukohteet ovat kirjasto ja museo, jotka kaikki esiintyvät 94 % kunnista. Myös kuvataide (86 %) ja draama (82 %) ovat erittäin yleisiä sisältöjä. Selvästi harvinaisempia sisältöjä ovat tila- ja ympäristötaide (38 %) ja erityisesti sirkus, joka sisältyy 33 % kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmista.
Sisältötyypeistä ylivoimaisesti yleisin on vierailut kulttuurikohteisiin, joka sisältyy 97 % suunnitelmista. Myös esitykset ovat hyvin yleisiä (90 %), samoin perinne- ja kotiseutukasvatus (85 %) ja työpajat (84 %). Verkkovälitteinen sisältö on selvästi vähäisessä roolissa (32 %). Kokonaisuutena tarkasteltuna suunnitelmat nojaavat siis ennen kaikkea paikan päällä toteutuviin sisältöihin, kulttuurivierailuihin ja esityksiin.
Suunnitelmien monimuotoisuudessa on eroja kuntien välillä. Valmiista 18 vaihtoehdosta kunnat olivat valinneet keskimäärin 12,8. Tyypillisessä kunnassa suunnitelma on siis melko monipuolinen. Sisällöllisesti kapeimpien ja monipuolisimpien kuntien välinen vaihtelu on kuitenkin suurta: vähimmillään yksittäisessä suunnitelmassa oli mukana vain 4 sisältöä, enimmillään kaikki 18.
68 % kunnista, joilla on käytössään kulttuurikasvatussuunnitelma kertoi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman olevan siihen kirjattu osa. Taidetestaajat mahdollistaa lisäresurssin suunnitelmalle, kun kahdeksasluokkalaisten sisällön koordinointi ja toteutus mahdollistuu ilman kunnan omaa rahallista resurssia.
Suunnitelmien monimuotoisuus ei vastausten perusteella ole kiinni kunnan asukasluvusta. Suurimmissa kunnissa suunnitelmat ovat kyllä hieman monipuolisempia kuin pienimmissä, mutta ero ei ole jyrkkä. Yli 100 000 asukkaan kunnissa sisältöjä on keskimäärin 14,1, alle 5 000 asukkaan kunnissa 13,1. Pienten kuntien suunnitelmat eivät siis näyttäisi olevan automaattisesti sisällöllisesti suppeampia. Sen sijaan erot näkyvät enemmän siinä, millaisia sisältöjä suunnitelmissa on. Harvinaisemmat taiteenalat, kuten sirkus, ovat selvästi yleisempiä suurissa kaupungeissa (67 % yli 100 000 asukkaan kunnista) kuin pienissä kunnissa (38 % alle 5 000 asukkaan kunnista). Vastaavasti pienissä kunnissa korostuvat vahvasti kirjastot, museot, paikallinen kulttuuriperintö ja vierailut kulttuurikohteisiin.
Sisältöjen monipuolisuus liittyy selvästi myös siihen, kuinka laajalle koulutuspolulle suunnitelma ulottuu. Kunnissa, joissa suunnitelma kattaa vain perusopetuksen, sisältöjä on keskimäärin 11. Kun suunnitelma ulottuu varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, keskimääräinen sisältömäärä nousee 12,5:een. Monipuolisimpia ovat kunnat, joissa suunnitelma kattaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen: niissä sisältöjä on keskimäärin 14,1. Tämä viittaa siihen, että mitä laajemmalle koulutuspolulle suunnitelma on rakennettu, sitä enemmän siihen on myös koottu erilaisia sisältöjä ja taiteenaloja.
Sisältöjen monipuolisuus linkittyy myös suunnitelmista koettuihin hyötyihin. Kunnissa, joissa vastaajat arvioivat suunnitelman parantaneen kulttuurikasvatuksen laatua, sisältöjä on keskimäärin 13,4, kun taas muissa kunnissa vastaava luku on 11,8. Samoin kunnissa, joissa suunnitelman koettiin tehneen kulttuurikasvatuksesta suunnitelmallista ja jatkuvaa, sisältöjä on keskimäärin 13,2, kun taas muissa kunnissa 11,4. Näyttää siis siltä, että sisällöllisesti rikkaammat suunnitelmat kytkeytyvät myös myönteisempiin arvioihin suunnitelman hyödyistä.
Maakuntien välillä on jonkin verran eroja, mutta vastaukset ei tue ajatusta siitä, että syrjäisemmillä alueilla suunnitelmat olisivat yksipuolisempia. Kun tarkastellaan maakuntia, joista on aineistossa vähintään viisi kuntaa, monipuolisimmat suunnitelmat löytyvät Etelä-Pohjanmaalta (keskiarvo 14,2 sisältöä/kunta), Pohjois-Pohjanmaalta (14,1) ja Uudeltamaalta (13,5). Sisällöllisesti suppeimmat suunnitelmat löytyvät tässä aineistossa Päijät-Hämeestä (10,8), Pohjois-Savosta (10,9) ja Pohjanmaalta (11,0). Vastausaineiston perusteella sisältöjen monipuolisuus ei siis selity pelkästään maantieteellisellä sijainnilla, vaan siihen vaikuttavat todennäköisesti myös paikalliset yhteistyörakenteet, kulttuuripalvelujen organisointi ja se, miten laajalle koulutuspolulle suunnitelma on rakennettu.
Suunnitelmien velvoittavuus
Toisena vuonna peräkkäin kuntakyselyn vastaajilta tiedusteltiin ajatuksia suunnitelman velvoittavuudesta kunnassa. Määritellyistä vastausvaihtoehdoista vastaajista 45 % vastasi “kyllä, suunnitelma on velvoittava osa paikallista opetussuunnitelmaa”, 28 % vastasi ei, 17 % ei osannut sanoa ja 10 % valitsi “jokin muu, mikä”. Näiden avointen, sekä kyllä-vastanneiden avoimista vastauksista kulttuurikasvatussuunnitelman velvoittavuus ymmärretään kunnissa usealla tavalla, mutta vastauksista nousee esiin muutamia selkeitä päälinjoja.
Useimmiten velvoittavuus liittyy siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelma on kirjattu osaksi paikallista opetussuunnitelmaa, sen liitteeksi tai omaksi luvukseen. Tällöin velvoittavuus perustuu opetussuunnitelman ohjaavaan rooliin: kun suunnitelma on osa opetussuunnitelmaa, sen mukaiset sisällöt on tarkoitus toteuttaa koulujen toiminnassa.
Osa kunnista kuvaa suunnitelmaa enemmän opetusta täydentävänä tai ohjaavana välineenä kuin varsinaisesti velvoittavana asiakirjana. Tällöin toteutuminen voi vaihdella esimerkiksi resurssien tai yksiköiden kiinnostuksen mukaan. Useissa vastauksissa tuodaan myös esiin, että velvoittavuus on selkeintä perusopetuksessa, kun taas varhaiskasvatuksessa osallistuminen voi olla joustavampaa. Kokonaisuutena vastaukset osoittavat, että kulttuurikasvatussuunnitelman velvoittavuus rakentuu kunnissa sekä opetussuunnitelmaan kytkeytymisestä että käytännön toteutustavoista koulujen arjessa.
Suunnitelmien hyödyt ja haasteet
Kyselyn perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmat koetaan kunnissa pääosin hyödyllisiksi ja toimiviksi välineiksi taide- ja kulttuurikasvatuksen järjestämisessä. Selvästi yleisin hyöty liittyy toiminnan suunnitelmallisuuteen. 76 % kunnista arvioi, että kulttuurikasvatussuunnitelma on tehnyt kulttuurikasvatuksesta kunnassa aiempaa suunnitelmallisempaa ja jatkuvampaa.
“Kulttuurikasvatus on tullut näkyväksi ja tunnistetuksi osaksi kunnan sivistystyötä.”
Toiseksi yleisin hyöty on kulttuurikasvatuksen laadun vahvistuminen. 60 % kunnista arvioi, että kulttuurikasvatussuunnitelma on parantanut kulttuurikasvatuksen laatua. Lisäksi 40 % kunnista kokee suunnitelman lisänneen kulttuurin arvostusta kuntaorganisaatiossa. Harvemmin mainittuja, mutta silti merkittäviä hyötyjä ovat kulttuurikasvatuksen vaikuttavuuden arvioinnin selkeytyminen (26 %) sekä kulttuuritoimen johtamisen selkeytyminen (18 %). Tulokset viittaavat siihen, että kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat vahvistaneet kulttuurikasvatuksen asemaa kunnissa erityisesti toiminnan rakenteiden ja laadun näkökulmasta.
“Hyvät ideat ja sisällöt löytyvät kyllä, mutta niiden toteuttamiseen ei aina ole riittävästi aikaa tai rahaa.”
Kysely selvitti myös kulttuurikasvatussuunnitelmien toteuttamiseen liittyviä haasteita. Selvästi yleisin haaste liittyy resurssien riittävyyteen, jonka nosti esiin 64 % kunnista. 27 % kunnista arvioi, että suunnitelmasta ei tiedetä riittävästi kuntaorganisaation sisällä. Lähes yhtä usein mainitaan vaihtelut koulujen tai luokkien osallistumisessa (26 %) sekä käytännön toteutukseen liittyvät haasteet, kuten sisältöjen aikatauluttaminen (25 %) ja viestinnän toimivuus eri toimijoiden välillä (25 %). Kulttuurikasvatuksen arvostukseen tai opettajien asenteisiin liittyvät ongelmat ovat vastauksissa harvimmin esiin nousseita haasteita. Vain noin 7 % kunnista mainitsee nämä haasteiksi.
Vastausten perusteella kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat kunnissa laajasti hyväksytty ja hyödylliseksi koettu toimintamalli, jonka toteutus vaatii jatkuvaa koordinointia, resursseja ja toimivaa yhteistyötä eri toimialojen välillä. Haasteet liittyvätkin harvemmin kulttuurikasvatuksen periaatteelliseen hyväksyttävyyteen ja useammin käytännön toteutuksen edellytyksiin.
Kuntien tuentarpeet
Kyselyssä tiedusteltiin, millaista apua kunnat kaipaisivat Suomen lastenkulttuuriliitolta ja sen jäseniltä kulttuurikasvatussuunnitelmiin liittyen.
“Mahdollisuuksia jakaa kokemuksia muiden kuntien kanssa ja kuulla, miten muualla on ratkaistu samoja asioita.”
“Tärkeää työtä on myös kulttuurikasvatuksen näkyväksi tekeminen ja puolustaminen valtakunnallisella tasolla.”
“Toivomme liitolta vaikuttamistyötä kulttuurikasvatussuunnitelmien kirjaamisesta valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan sisältyväksi ja kulttuurikasvatukseen kohdennettujen rahoitusten merkityksen esillä pitämistä.”
Avoimet vastaukset osoittavat, että kunnat näkevät Suomen lastenkulttuuriliiton ennen kaikkea verkostojen rakentajana, tiedon välittäjänä ja kulttuurikasvatuksen valtakunnallisena kehittäjänä. Toivotuin tuki liittyy käytännön työkaluihin, vertaistukeen sekä koulutukseen. Lisäksi monet vastaajat korostavat liiton roolia kulttuurikasvatuksen näkyvyyden ja arvostuksen vahvistajana.
Kunnat, joilla ei ole kulttuurikasvatussuunnitelmaa
Valtakunnalliseen kulttuurikasvatussuunnitelmien kuntakyselyyn vastasi 26 kuntaa, joilla ei ole kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Vastauksista käy ilmi, että yleisin syy suunnitelman puuttumiseen liittyy resurssien rajallisuuteen sekä siihen, ettei suunnitelman valmisteluun ole vielä ryhdytty. Selkeimmin ilman suunnitelmaa ovat alle 5 000 asukkaan kunnat, joita ei-vastanneista oli 68 %.
Useissa kunnissa kulttuurikasvatusta toteutetaan kuitenkin erilaisina vierailuina, työpajoina ja yhteistyöhankkeina, vaikka toimintaa ei ole koottu yhdeksi suunnitelmaksi. Joissakin vastauksissa korostuu myös pienten kuntien toimintatapa, jossa yhteistyö kulttuuritoimijoiden ja koulujen välillä on epämuodollista eikä erillistä suunnitelmaa ole koettu välttämättömäksi. Samalla iso osa (74 %) ei-vastanneista kunnista kertoo suunnitelman laatimisen olevan parhaillaan suunnitteilla tai valmistelussa. Vastaukset kertovat, että kulttuurikasvatussuunnitelmat tunnetaan laajasti myös kunnissa, joissa niitä ei vielä ole otettu käyttöön.
Vastaajien taustamuuttujat
Kyselyyn vastanneiden tehtävänimikkeissä oli huomattavaa vaihtelua. Vastauksissa esiintyi noin sata erilaista ammattinimikettä, mikä kuvastaa kulttuurikasvatussuunnitelmien toteuttamisen sijoittumista kunnissa hyvin erilaisiin hallinnollisiin rakenteisiin (esimerkiksi sivistystoimi, kulttuuripalvelut, kirjastot, hyvinvointipalvelut ja koulut). Vastaajista noin 30 % edustaa ylintä kunnallista toimialajohtoa (esim. sivistysjohtaja, kulttuurijohtaja), noin 20 % keskijohtoa (esim. opetuspäällikkö, vapaa-aikapäällikkö), koulun johtoa noin 15 %, samoin asiantuntijatason koordinaattoreita. Loput 20 % ovat opettajia ja kulttuurituottajia. Vastaajien enemmistö (51 %) edustaa kulttuurin toimialaa, 37 % sivistystointa.
Vastaajat edustavat 165 eri kuntaa, eli 54 % prosenttia Suomen kunnista. Yhteensä 20 kunnasta tuli useampi vastaus. Vastauksia saatiin kaikista 19 maakunnasta. Kaikista vastaajista 59 % edustaa alle 10 000 asukkaan kuntia, 13 % puolestaan yli 50 000 asukkaan kuntia. Kysely tavoitti hyvin Suomen suuria kaupunkeja. Valtaosa väkiluvultaan suurimmista kunnista vastasi kyselyyn, mukaan lukien kaikki kuusi suurinta kaupunkia (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku ja Oulu). Vain muutama keskisuuri kaupunki jäi vastaajajoukon ulkopuolelle.
